Löysin Saiturin pörssistä ostoskorillisen Sinfulin lakkoja ja nappasin mukaani jo pitkään kuolaamani Mint Applen, kylmään taittavan vaaleanvihreän lakan shimmerillä. En osaa sanoa onko tuo shimmer kultaista vai hopeista? Kertokaa te mulle! Sinfulin shimmerlakat ei omien kokemusteni mukaan ole kovin peittäviä, mutta tämä peitti kyllä jo kahdella kerroksella ja lakkausjälki oli hyvää. Kuivumisajassakaan ei ollut moitittavaa. Tosi hyvä ja helppo lakka ja maksoi vain pari euroa! Lisäsin vielä laatikon pohjalle unohtuneet kukkatarrat nimettömiin ja peukaloihin ja se oli siinä. Valitettavasti kuvat epäonnistuivat, kun kamerani päätti ylivalaista kuvat ja muuttaa käteni ihon sävyn ravun väriseksi... Mutta livena tykkäsin kyllä ja sain kehujakin kynsistäni! :)
Pullokuvakaan ei ole onnistuneimmasta päästä. Shimmer on niin hienoa, ettei kamerani saanut sitä tämän paremmin näkyviin.
Oletteko käyneet Saiturin pörssissä ostoksilla? :D
keskiviikko 22. toukokuuta 2013
lauantai 11. toukokuuta 2013
La Roche Posay Effaclar Duo
La Roche Posayn Effclair Duo on hoitovoide epäpuhtaalle iholle. Kuulin tästä ensimmäistä kertaa Tanya Burrin videoista, joissa hän kehui, että tämä voide on auttanut häntä pääsemään eroon näppylöistä. Päätin sitten testata tätä itsekin ja kävin lähimmässä apteekissa hakemassa omani. Tämä voide maksaa n. 16 €. Ja täytyy kyllä sanoa, että on hintansa väärti! Voiteen ohjeessa sanotaan, että tätä voi käyttää aamuin illoin, mutta itse käytän vain aamuisin, koska tämä voide ei (yllättäen) ole kovin kosteuttava. Iltaisin laitan sitten rasvaisempaa voidetta nassuun niin ei ala iho kuivumaan. En siis muutanut ihonhoidossani mitään muuta kuin hommasin tämän voiteen päivävoiteekseni. Aluksi en huomannut tämän tekevän mitään, mutta viikon päästä jo huomasin näppyjen vähentyneen. Pakko kehua, että näppylät on kaikonneet lähes kokonaan ja jos niitä tulee niin kerralla enää yksi ja sekin on sellainen pieni näppy, joka häviää itsestään parin päivän päästä eikä sellainen iso ihonalainen patti, josta jää arpi (enää arvet poskissa muistuttaa niistä pateista). Leukaan tosin tulee aina yksi isompi patti tiettyyn aikaan kuusta, mutta se onkin hormonaalista eikä siihen ole koskaan mitkään voiteet auttaneet. Vinkkasin tästä voiteesta veljellenikin ja hän on kertonut, että voiteesta on ollut hänellekin apua. Voin todellakin suositella tätä voidetta epäpuhtaalle iholle!
Tälläisessä pakkauksessa voide tulee. Kantsii olla tarkkana, jos tätä apteekista hakee, nimittäin La Roche Posayn pakkaukset on kovin samanlaisia keskenään joten pitää muistaa katsoa tuotteen nimi tarkkaan.
Aiotteko testata Effclair Duoa vai oletteko käyttäneet tätä voidetta? Mielelläni kuulusin muidenkin fiiliksiä tästä voiteesta ja auttoiko se?
Muoks. Edellisen postauksen arvontaan liittyen, en siis tarkista mitenkään mistään oletteko lukijoita jonkin kautta vai ette. Arvonta edellyttää Blogger- tai OpenID-tiliä, koska anonyymikommentit on yhä pannassa väärinkäytösten vuoksi. Ihan vaan infona jos joku tätä mietti. Kantsii osallistua, on aika hyvät mahikset voittaa ;)

Tunnisteet:
STUFF
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Pieni arvonta!
En olekaan pitkään aikaan pitänyt arvontaa, mutta nyt ajattelin pitää pikkuisen arvonnan kiitokseksi siitä, että luette tätä blogia ajoittaisesta hiljaisuudesta huolimatta :) Palkinnoiksi valitsin Diorin Rock Coatin ja hyväksi hololakkojen aluslakaksi havaitsemani Goshin Fix Base Coatin. Ideana oli yrittää keksiä palkinnot, jotka miellyttäisivät mahdollisimman montaa.
Arvontaan voivat tällä kertaa osallistua kaikki tämän blogin lukijat, joilla on Blogger/OpenID-tili. Anonyymikommentit on edelleen pannassa, joten muistakaa rekisteröityä/kirjautua sisään osallistuksenne arvontaan!
Säännöt ovat yksinkertaiset:
1. Kommentoi tätä postausta kertomalla miksi luet tätä blogia. Liitä mukaan toimiva sähköpostiosoitteesi!
2. Aikaa osallistua arvontaan on kuukausi eli 5.6. klo 23.59 saakka.
3. Postitan palkinnon vain Suomeen.
4. Arvon voittajan random.orgin avulla.
5. Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti!
Ei muuta kuin osallistumaan :)

GIVEAWAY
perjantai 3. toukokuuta 2013
Lavera Neutral Hand Creme
Tunnisteet:
hand cream
lauantai 27. huhtikuuta 2013
Crystal & Snowing Gold
Tässä on Zoyan Crystal, vähän erikoinen yhdistelmä sinistä shimmerlakkaa kultasilla hipuilla. Ja niitä hippuja on paljon! En edes ajatellut, että ne näkyisivät kynnellä ihan noin hyvin. Jännä yhdistelmä kyllä. Mulla on vähän ristiriitaiset ajatukset Crystalista, toisaalta se on hieno ja uniikki sävy, mutta onko se sittenkään mun näköinen? Hmm. Mutta ainakaan ei olisi kannattanut yhdistää sitä Sinfulin Snowing Goldiin. Jotenkin nämä kaksi yhdessä ei toimineet niin hyvin kuin olisin toivonut, vaikka Snowing Gold onkin lempi kultainen lakkani. Molemmat lakat peitti kolmella kerroksella ja Zoya kuivui nopeammin. Sinfulin shimmerlakoissa tuppaa olemaan se huono puoli, etteivät ne peitä kuin monella kerroksella ja ne kuivuvat hitaasti. Eli siis aika iso ruttaantumisen riski.
Kuva vähän kauempaa. Tässä Crystal on niin tumma kuin livenäkin, tuossa ylemmässä kuvassa vähän liian vaalea.
No, ehkä annan sille vielä mahdollisuuden. Mitäs mieltä te olette Crystalista?
Kuva vähän kauempaa. Tässä Crystal on niin tumma kuin livenäkin, tuossa ylemmässä kuvassa vähän liian vaalea.
No, ehkä annan sille vielä mahdollisuuden. Mitäs mieltä te olette Crystalista?
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Lavera-koulutus
Mut kutsuttiin Laveran koulutukseseen, jossa kävin ja haluaisin vähän kertoa siitä teillekin. Laveran koulutus koostui kahdesta osasta: ensin meille puhui Noora Shingler, Kemikaalicocktail-blogin ja Marjoja ja Maskaraa-kirjan kirjoittaja ja sitten NHS:n Tarja Vuorinen Laveran kevään 2013 uutuuksista, joita on tässä kuvituksena. Suosittelen tutustumaan Nooran blogiin ja käymään kuuntelemassa, jos hän on esiintymässä! Alkuasetelmaksi voisin kertoa, etten tiedä paljoakaan luonnonkosmetiikasta ja otin tilaisuuden oppimisen kannalta. Huomasin myös, etten oikein osaa mieltää itseäni bloggaajaksi. En osaa vielä edustaa blogiani kunnolla saati mainostaa sitä. Kuvia en pahemmin räpsinyt, mutta muistiinpanoja tein kyllä. Mutta tämä olikin ensimmäinen tilaisuus, jossa edustin blogiani. Outoa. Bongasin myös pari kosmebloggaajaa, heh :) Mutta asiaan!
Täytyy kyllä sanoa, että tietoa tuli ja paljon. Nooralla on erittäin paljon tietoa kemikaaleista ja niiden vaikutuksista ihmisiin, eläimiin ja ympäristöön.
Aiheena Nooralla oli päivittäinen kauneuscocktail. Ensin hän kertoi vähän itsestään. Noora selvitti Kuningaskuluttaja-ohjelmaa varten terveyssiteen INCIn. Hän huomasi, että niihin käytetään yllättäviäkin kemikaaleja, kuten formaldehydiä. Hän alkoi perehtyä lisäaineisiin terveyden takia.
Noora kertoi, että arki on yli 100 000 kemikaalin cocktai, mikä kyllä yllätti. Kemikaaleja toisaalta on kaikkialla, mutta en osannut ajatella, että luku olisi noin suuri.
Luonnonkosmetiikka on tällä hetkellä trendi ja sen kulutus kasvussa. Siitä johtuen voi joskus olla vaikeaa löytää oikeaa luonnonkosmetiikkaa, kun tavalliset kosmetiikkamerkit mainostavat tuotteitaan "vihreinä" ja "luonnonmukaisina". Yksi hyvä tapa erottaa luonnonkosmetiikka tavallisesta on sertifikaatit. Sertifikaatit ovat maksullisia yrityksille ja niitä saavat tuotteet käyvät läpi tarkan syynin. Jos siis haluaa varmistua tuotteen luonnonmukaisuudesta, kannattaa tarkastaa tuotteen sertifikaatit. Jotkut pienemmät merkit eivät välttämättä omaa sertifikaattia, mutta ovat silti luonnonkosmetiikkaa. Mutta varmuudella luonnonkosmetiikkaa olevat tuotteet on sertifikoitu.
Nooran mukaan kannattaa olla tarkkana mitä iholleen laittaa. Poispestävien aineiden kanssa, kuten shampoon, ei hänen mukaansa niin tarkkaa, mutta iholle jätettävät aineet (kosteusvoide, meikkivoide ym.) tulisi valita huolella ja hän suosii näissä aina luonnonkosmetiikkaa. Aurinkovoiteet ovat luonnonkosmetiikan "heikko kohta", kun ne usein jättävät valkean pinnan ihoon. Muutoin luonnonkosmetiikan ei pitäisi hävitä tavalliselle kosmetiikalle. Hiusvärit hän listasi arjen vaarallisimmaksi cocktailiksi, koska hiusvärien kemikaalit kasaantuvat elimistöön ja saattavat aiheuttaa reaktion.
Noora puhui myös kemikaalien ympäristövaikutuksista. Kosmetiikkakemikaalit päätyvät luontoon esim. veden kautta ja sitä kautta eläimiin ja edelleen ruokalautaselle. Näin on tutkittu käyvän esimerkiksi aurinkorasvojen UV-suodattimien suhteen.
Luonnonkosmetiikka korvaa täysin tavallisen kosmetiikan ja toimii yhtä hyvin. Itse tarkastin omat meikit ja multa ei löydy yhtään luonnonkosmetiikan meikkiä. Tätä voisi pohtia seuraavan kerran, kun meikkejä on ostamassa.
Noora kertoi, että hänelle oli tullut ongelmia aluksi, kun hän pesi luonnonkosmetiikan putsarilla perinteistä meikkivoidetta pois ja ajatteli, ettei putsari ole tarpeeksi tehokas. Hän kehoittikin ostamaan molemmat, sekä putsarit että meikit, luonnonkosmetikkana, koska näin ne toimivatkin paremmin.
Myös ruokaa voi käyttää kosmetiikkana. Esimerkiksi Noora kertoi käyttävänsä luomukookosöljyä meikinpoistoon.
Luonnonkosmetiikkallakin voi olla sivuvaikutuksia. Esimerkiksi Noora mainitsi teepuuöljyn, joka on aika vahvaa ainetta. Laveran Neutral-sarjaa hän kehui ja kertoi sen olevan hyvä herkillekin hipijöille.
Kyllähän tuo pisti miettimään omaa kulutusta. Kynsibloggarina on kuitenkin aika vaikea välttyä kemikaaleilta. Ainakin tämä vain vahvisti haluani vältellä formaldehydiä sisältäviä kynsilakkoja (formaldehydi on syöpää aiheuttava aine). Aionkin lukea Nooran kirjan ja seurata hänen blogiaan (viime aikoina blogien lukeminen on jäänyt kiireessä vähemmälle...) ja muutenkin yrittää ottaa asioista selvää. Kynsilakoista tuskin tulen luopumaan, mutta kyllä aihe on kiinnostava ja todellakin voisin vähentään arjen kemikaalikuormaa.
Meikkien saralla voisin ainakin koittaa luonnonkosmetiikan meikkejä. Kiinnostavimpia niistä on mulle ainakin mineraalipuuteri, kun muutenkin suosin puuterimaisia meikkipohjia. Myös huulipunia kehuttiin kosteuttaviksi koulutuksessa, mikä tietty herätti mielenkiintoni. Ja olisi varmaan hyvä miettiä, mitä silmän lähelle pistää. Peruskosmetiikka luonnonkosmetiikkana kuten kasvovoiteet ja käsisaippua myös kiinnostavat. Ja Laveran miesten linjan tuotteet muuten tuoksuu tosi hyvälle ;) Mulla ei varsinaisesti ole ollut ennakkoluuloja luonnonkosmetiikkaa kohtaan, mutten vain ole perehtynyt asiaan. Mutta ainakin nämä saamani tuotteet testaan ja katson, jos huomaan mitään eroja esim. ihon kunnossa.
Mitäs mieltä te olette luonnonkosmetiikasta?

Goodiebagissä tuli mm. BB-voide. Sellaista en ole kokeillutkaan. Kiinnostaisiko teitä arviot joistain näistä?
Kirjan hankin myös :)
Kyllähän tuo pisti miettimään omaa kulutusta. Kynsibloggarina on kuitenkin aika vaikea välttyä kemikaaleilta. Ainakin tämä vain vahvisti haluani vältellä formaldehydiä sisältäviä kynsilakkoja (formaldehydi on syöpää aiheuttava aine). Aionkin lukea Nooran kirjan ja seurata hänen blogiaan (viime aikoina blogien lukeminen on jäänyt kiireessä vähemmälle...) ja muutenkin yrittää ottaa asioista selvää. Kynsilakoista tuskin tulen luopumaan, mutta kyllä aihe on kiinnostava ja todellakin voisin vähentään arjen kemikaalikuormaa.
Meikkien saralla voisin ainakin koittaa luonnonkosmetiikan meikkejä. Kiinnostavimpia niistä on mulle ainakin mineraalipuuteri, kun muutenkin suosin puuterimaisia meikkipohjia. Myös huulipunia kehuttiin kosteuttaviksi koulutuksessa, mikä tietty herätti mielenkiintoni. Ja olisi varmaan hyvä miettiä, mitä silmän lähelle pistää. Peruskosmetiikka luonnonkosmetiikkana kuten kasvovoiteet ja käsisaippua myös kiinnostavat. Ja Laveran miesten linjan tuotteet muuten tuoksuu tosi hyvälle ;) Mulla ei varsinaisesti ole ollut ennakkoluuloja luonnonkosmetiikkaa kohtaan, mutten vain ole perehtynyt asiaan. Mutta ainakin nämä saamani tuotteet testaan ja katson, jos huomaan mitään eroja esim. ihon kunnossa.
Mitäs mieltä te olette luonnonkosmetiikasta?
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Watermelon Rind
Tässä nämä pääsiäisenä olleet kynnet eli kynsillä oli China Glazen Watermelon Rind, jota monet kynsibloggarit hehkuttaa. Ja onhan se nätti sinivihreä shimmerlakka, ei siinä mitään. En vain tiedä, sopiiko se mun ihonväriin. Kuvissakin näkyy, kuinka mun sormet näyttää punasilta tämän lakan kanssa. Mutta tuo kimmellys on kyllä kaunista. Tämä oli muuten aika ohutta ja laitoinkin tätä kolme kerrosta, mutta neljä olisi ollut peittävämpi. Anteeksi etusormi, en huomannut kuvatessa, että siinä oli joku roska ja että etusormen lakkaus oli päässyt kulumaan. En ole varma vielä, onko tämä menossa blogikirppikselle jos sellaisen taas jossain kohtaa järkkään...
Ei kovin pääsiäiskynnet saati keväiset. Tänne on muuten satanut lisää lunta :( Nyt sentään aurinko paistaa. Ehkä se kevät sieltä vielä tulee...
Kuva otettu suorassa valossa. Kyllä kimaltaa :)
Ei kovin pääsiäiskynnet saati keväiset. Tänne on muuten satanut lisää lunta :( Nyt sentään aurinko paistaa. Ehkä se kevät sieltä vielä tulee...
Tunnisteet:
china glaze
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Cien Time Control 24h Moisturising Cream
Cienin voide tulee tällaisessa vaaleanpunaisessa pakkauksessa.
Testailen paljon eri tuotteita, jotta löytäisin hyvät tuotteet nykyiselle omalle herkälle sekaiholleni. Ajattelin kirjoittaa muutamasta mulle toimineesta tuotteesta, jotta muut ongelmaihoiset saisivat kosmetiikkavinkkejä. Tiedän kyllä, että blogin aihepiiri on lähinnä kynnet, mutta tällä hetkellä joudun panostamaan ihonhoitoon aika paljon niin ajattelin kirjoittaa myös siitä. Mitä mieltä olette siitä, jos alkaisin kirjottaa välillä ihonhoidosta?
Tunnisteet:
STUFF
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Pääsiäiskynsien puutteessa...
Kuvan saa klikattua isoksi!
Tämän vuoden pääsiäisen vietin yksivärisissä lakoissa, eikä värikään niin pääsiäismäinen ollut (tumman vihreä...), että olisin pääsiäisenä ne kynnet postannut. Syytän kevään puutetta. Vieläkään en ole innostunut pastelli/vaalemmista väreistä. Missä olet kevät??? Mutta laitetaan nyt aprillipäivän kunniaksi kuva Nail Up!-lehdestä (numerosta 3/2012), jonka joskus löysin. Siinä kahdella herrasmiehellä on kauniisti koristellut tekokynnet. Mitäs mieltä olette herrojen kynsistä? Olen ehkä vanhanaikainen, mutten tykkäisi jos jätkällä on hienommat kynnet kuin mulla :D
Tunnisteet:
NAILSTUFF
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Halleys Comet + Earth Hour!
Varjossa.
Tässä teille yksi aarteistani: Orlyn Halleys Comet (miksiiii se kirjotetaan noin??!). Kuten kaikki tämän lakan tai sen dupen (esim. OPI Catch Me in Your Net) omistajat tietää, tätä ei oikein saa koko loistossaan ikuistettua kuviin. Oikeasti Halleys Comet on miljoona kertaa kimaltelevampi ja tuo pullossa näkyvä sinisyys näkyy myös kynsien reunalla tietyissä valoissa (voisi toki näkyä enemmänkin). Ja joo, tämä lakka tosiaan kimaltelee niin paljon, että kamera näköjään poisti puolet kimalluksesta :/ Juuri kuvaamisongelmien takia en ole swatchannut tätä lakkaa tänne aiemmin, mutta uskokaa mua, tämä lakka on nätti kuin mikä. Peitti muuten kolmella kerroksella ja levittyi hyvin. Pullo on iso, niin en usko saavani koskaan tätä kulutettua loppuun :)
Valossa. Oikeasti se kimalteli niin paljon, että kamera friikkasi...
Kauempaa. Ei se oikeasti ole ihan noin vihreä, vaan pikemminkin turkoosi :/
Pullokuvan saa klikattua vähän isommaksi!
Ainoa onnistunut kuva oli tuo viimeinen pullokuva. Argh! Tässä The Swatchaholicin swatchit Halleys Cometista + muista Cosmic FX-lakoista vertailuksi (helppoa ei varmaan ollut hänelläkään kuvaamisessa!).
Sitten toiseen asiaan, eli tänään klo 20.30 sammuu valot täällä tunniksi. Aiotteko tekin osallistua Earth Houriin?
Tunnisteet:
orly
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)